Toimitusjohtajan terveiset

Mennyt vuosi oli maailmassa hyvin poikkeuksellinen. Koronapandemia vaikutti ja vaikuttaa yhä monen yrityksen toimintaan. Yhtiömme talouteen se on onneksi vaikuttanut melko vähän, mutta toimintatapojamme se on muuttanut. Etätyöt tulivat tutuiksi, ja otimme yhä vahvemmin käyttöön sähköiset tiimityövälineet. Jätekeskuksella ja jäteasemilla oli normaalia vilkkaampi kevät, kun kotitaloudet siivosivat varastojaan. Jouduimme turvallisuuden vuoksi perumaan toukokuun ja lokakuun lauantaiaukiolot sekä pitämään jätteiden noutopalvelun tauolla. Huomioimme kaikessa toiminnassamme poikkeusolojen vaatiman turvallisuuden. 

Kehitämme palvelujamme strategiamme mukaisesti asiakaslähtöisemmiksi lisäten automaatiota, itsepalvelumahdollisuuksia ja sähköisiä asiointipalveluja, jotta asiakkaat voivat hoitaa jätehuoltoasioitaan silloin, kun heille parhaiten sopii. Liperin automatisoitu itsepalvelujäteasema on ollut käytössä jo parisen vuotta, ja aloitamme vastaavanlaisen aseman rakentamisen Kontiosuon jätekeskukselle jo tänä vuonna. 

Otimme käyttöön sähköisen asiointipalvelun ja chatin. Asiakkaamme voivat hoitaa sähköisessä asiointipalvelussa jätehuoltoasioitaan ympäri vuorokauden. Chat taas palvelee arkisin kahdeksasta kuuteentoista. Lisäksi otimme vuoden loppupuolella käyttöön Puhas-mobiilisovelluksen. Sen avulla löytää helposti keskeisimmät tiedot kierrätyksestä ja kierrätyspisteistä, saa jätehuoltoa koskevat uutiset, voi vuokrata peräkärryä ja vaihtolavaa sekä pystyy kirjautumaan sähköiseen asiointipalveluun sekä chattiin. 

Alueellamme on ollut astiapalvelukokeilu reilun kahden vuoden ajan. Joensuun alueellinen jätelautakunta teki päätöksen, että vuoden 2021 alusta astiapalvelu otetaan pysyväksi palveluksi. Jatkossa annamme uudelle jätehuoltoon liittyvälle asiakkaalle jäteastian maksutta käyttöön, jos kiinteistöllä ei ole ennestään käyttökelpoista astiaa. Lisäksi vaihdamme rikkoutuneen jäteastian ehjään, kun jäteastian kunto haittaa tyhjennystä. 

Teimme viime vuonna teknistaloudellisen selvityksen liikennebiokaasun tankkausaseman sijoittamisesta Joensuuhun. Investoinnissa olisi ollut kuitenkin liiat suuret taloudelliset riskit johtuen alkuvaiheen käyttömääristä, joten päätimme jättää investoinnin toteuttamatta. Löysimme teknistaloudellisen selvityksen yhteydessä ulkopuolisen investoijan, joka aikoo rakentaa liikennebiokaasuaseman Joensuuhun. Näin pystymme huomioimaan ympäristöystävällisyyden seuraavissa jätteiden kuljetusten kilpailutuksissa entistä paremmin. 

Uuden jätelain käsittely on venynyt suunnitellusta aikataulusta. Hallituksen esitys uudeksi jätelaiksi meni eduskuntaan vasta maaliskuussa 2021. Jos laki hyväksytään eduskunnassa esityksen mukaisesti, erilliskeräysvelvoitteet biojätteen ja pakkausjätteiden osalta kasvavat ja tulevat kunnan lakisääteiseksi toiminnaksi. Aloitamme tarvittavien toimenpiteiden valmistelun lain hyväksymisen jälkeen. 

Jätteiden kierrätystä on lisättävä nykyisestä, jotta varmistamme resurssien riittävyyden tulevaisuudessa ja vastaamme osaltamme kierrätystavoitteiden toteutumisesta. Viime vuonna tekemämme lajittelututkimuksen mukaan varsinkin biojätteiden lajittelua tulee lisätä alueellamme. Toivotaan, että saamme jätelaista sellaisen, joka mahdollistaa kierrätystavoitteiden saavuttamisen ja tulee asiakkaillemme mahdollisimman edulliseksi. 

Kiitän menneestä vuodesta yhtiömme asiakkaita, omistajia ja hallitusta sekä työlleen sitoutunutta henkilökuntaa. Teimme yhdessä vuodesta onnistuneen. 

Jarmo Junttanen, toimitusjohtaja

Palaa etusivulle